Nieuws
Matkustusilmoitusten mukaan Intiassa on tällä hetkellä noin 90 suomalaista ja Pakistanissa noin 20. Ulkoministeriölle ...
Muutaman tonnin autoissa riski on jopa seitsenkertainen, kun vertailun toiseksi ääripääksi otetaan 35 000–40 000 euron autot.
Erika Vikmanin uuden esiintymisasun suunnittelija Anna Sarasoja vahvistaa, että artistin vaatetusta oli muutettava ...
– Hallitus päätti ensi vuonna voimaan tulevista miltei miljardin euron kevennyksistä palkkaveroihin ja jätti eläkkeensaajat ...
Kansanedustaja Timo Vornanen, 55, on kommentoinut viimekeväistä ampumistapaustaan MTV:n Rikospaikka-ohjelmassa. – Olisin ...
Viimeinen kyyti. Nuori taksinkuljettaja katosi autoineen kesken yövuoron poimittuaan viimeisen kyytinsä Helsingin Kalliosta.
Saunayhtiö Harvian tuloskasvu jatkui jälleen tammi–maaliskuussa. Yhtiön liikevaihto kasvoi 22,7 prosenttia ja oli 52 ...
Nousiainen siirtyy KooKooseen Rauman Lukosta, jossa päättyneellä kaudella pelasi yhteensä 41 ottelua tehden 10 tehopistettä (2+8). Puolustaja on myös vuoden 2021 MM-hopeamitalisti.
SaiPa juhlii tänään keskiviikkona SM-liigan hopeamitaliaan Lappeenrannan kauppatorilla. Tapahtuma alkaa kello 18. IS näyttää mitalijuhlat suorana lähetyksenä tässä artikkelissa. SaiPa hävisi viime ...
Sommige resultaten zijn verborgen omdat ze mogelijk niet toegankelijk zijn voor u.
Niet-toegankelijke resultaten weergeven