Nieuws

Musan Salaman mukaan seuran talousongelmat ovat vanhempia kuin osa pelaajista. MuSa pyrkii tasapainottamaan ...
Henkilöauton kuljettaja oli ajo-oikeudeton mies, jolla oli kyydissään kaksi matkustajaa. Hän puhalsi seulonta-alkometriin ...
Poliisi sai ilmoituksen ampuma-aseen käytöstä puoli seitsemän aikaan keskiviikkoiltana. Ilmoituksen mukaan Niinisalossa asuva ...
”Alkuvuonna hukkuneiden määrä on surullisen korkea, korkeampi kuin vuosiin. Etenkin jäihin hukkumisia ja läheltä piti ...
Kaksi suomalaisnuorta kuoli liikenneonnettomuudessa keskiviikkoyönä Ruotsin Haaparannassa, kertoi Norrländska ...
Huhtikuu oli EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu, kertoo ...
Keskusrikospoliisi (KRP) kertoo epäilevänsä myös toista henkilöä Psykoterapiakeskus Vastaamon kiristysvyyhdissä. Virossa asuvaa henkilöä epäillään avunannosta törkeään kiristykseen ja avunannosta ...
Vanhus oli kiivennyt toisen kerroksen parvekkeelle päästäkseen sisään sitä kautta. Jalka kuitenkin lipesi ja hän jäi jumiin ...
Suosituimpana puolueena jatkaa sdp yli 25 prosentin kannatuksella. Sdp:n kannatus nousi lähes kaksi prosenttiyksikköä.
Joko todennäköinen punamullan tulo tai velanoton entisestäänkin lisääminen seuraavien eduskuntavaalien jälkeen on laitettu ...
Dallas Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen täräytti hattutempun jo toisessa perättäisessä ottelussa jääkiekon NHL:n ...
Tämä uutinen on kerrottu jo pari kertaa aiemminkin, mutta se on ajankohtainen jälleen. Kokenut turkulainen on edustanut ...